Aurinkoisessa säässä järjestetty Kempeleen seurakunnan perinteinen kevätrieha kokosi yli kolmesataa lasta ja aikuista Kokkokankaan seurakuntakeskukseen. Kevätriehalla kerätään varoja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittaiselle suurkeräykselle, Yhteisvastuulle. Tänä vuonna keräyksen kotimaisena kohteena on partiotoiminta, jonka avulla tuetaan nuorten elämänhallintataitojen kehittymistä ja osallisuutta.
Partiolippukunta Samposet järjesti kevätriehaan lumipuuhamaan, jossa perheet saivat kokeilla pukkitappelua ja ”Angry Birds –tarkkuusammuntaa”, kisailla norsupalloradalla sekä kokeilla iglun rakentamista iglumuotin avulla. Lisäksi partiolaiset järjestivät pihalle makkaranpaistopaikan ja pystyttivät kaminateltan, jossa sai käydä välillä lämmittelemässä ja kuulemassa partiotoiminnasta Kempeleessä.