Viking 2019 vaellus Norjaan

Kaikkiaan 14 hengen joukko Samposia palasi noin viikko sitten takaisin kotiin Norjasta, johon suuntautui Pohjanmaan Partiolaisten ensimmäinen yhteinen partiomatka Viking 2019. Matka koostui kolmen päivän vaellusosiosta Lofooteilla sekä oheismatkasta Tromssan kaupunkiin. Lofooteilla uimme jääkylmässä meressä, ihmettelimme aivan vierestä kulkeneita lampaita ja selviydyimme yli puoleen kilometriin kohonneiden huippujen valloittamisista (onneksi ilman rinkkoja!). Itsensä ylittämisen kokemuksia taisi useampikin reipas matkailija saada niin helpomman vaellusreitin rantakalliokiipeilyissä kuin haastavamman reitin ylityksissä ja kivikoissa rinkan kanssa kiikkumisissakin. Tromssassa tutustuimme kaupunkiin niin ohjatun ohjelman kuin vapaa-ajankin merkeissä ja toisena päivänä meloimme oppaan kanssa pareittain kajakeilla kuvankauniissa maisemissa. Niin nuoret kuin vanhemmatkin Samposten osallistujat selvisivät matkasta mallikkaasti ja taisipa osan suusta kuuluakin, että vastaavalle matkalle voisi lähteä uudestaankin!

Ps. Samposten osallistujien Laurin, Artturin ja Ollin reissutunnelmia voit lukea myös 7.8. ilmestyneestä Rantalakeus-lehdestä!