Toimintakausi Syksy 2016 – Kevät 2017

Kaikki tänä syksynä määräaikaan mennessä ilmoittautuneet uudet partiolaiset ovat nyt saaneet ryhmän! Varasijapaikkoja ei valitettavasti pystytä tarjoamaan. Sujuvan toiminnan mahdollistamiseksi kaivataan vielä kahdelle johtajalle pareja. Jos kiinnostus heräsi ota yhteyttä lippukunnanjohtaja Minna Arvolaan. Yhteystiedot löytyvät tästä

Toiminta pyörähtää käyntiin viikoilla 35 ja 36. Tarkemmat ajat ilmoitetaan ryhmittäin. Seuraathan viestittelyä!

Lumipuuhamaassa partiohauskaa koko perheelle

Aurinkoisessa säässä järjestetty Kempeleen seurakunnan perinteinen kevätrieha kokosi yli kolmesataa lasta ja aikuista Kokkokankaan seurakuntakeskukseen. Kevätriehalla kerätään varoja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittaiselle suurkeräykselle, Yhteisvastuulle. Tänä vuonna keräyksen kotimaisena kohteena on partiotoiminta, jonka avulla tuetaan nuorten elämänhallintataitojen kehittymistä ja osallisuutta.

Partiolippukunta Samposet järjesti kevätriehaan lumipuuhamaan, jossa perheet saivat kokeilla pukkitappelua ja ”Angry Birds –tarkkuusammuntaa”, kisailla norsupalloradalla sekä kokeilla iglun rakentamista iglumuotin avulla. Lisäksi partiolaiset järjestivät pihalle makkaranpaistopaikan ja pystyttivät kaminateltan, jossa sai käydä välillä lämmittelemässä ja kuulemassa partiotoiminnasta Kempeleessä.

Iloiset iglunrakentajat

Angry Birds -tarkkuusammunnassa ammuttiin tennispalloja vanteen läpi puiden väliin tehdyllä ritsalla